perjantai 22. marraskuuta 2013

Auto haltuun

Oli ennen riippuvuus toiseen ihmiseen. Mm. suhteessa autoon, jonka toinen omisti. En yrittänytkään siitä mitään ymmärtää, olin luovuttanut hänelle vallan kokonaan sen suhteen. Pakkasella ahdisti, kun ei tiennyt, lähteekö se käyntiin. Itseäkin paleli. Olisi jättänyt sen romun mulle (anteeksi. laatumerkki. ei romu. jotkut maksaa vanhoista bemareistakin paljon, kertoi radiossa autokauppias). Ystävän kanssa shoppailin oman. Päästin irti menneestä ensin konkreettisesti auton muodossa, vähitellen henkisesti. Todistin pärjääväni.

Miksi blogi? En tavoittele kuuluisutta, blogawardsgaaloja. En alan mainosrahoja, vaikka olisiko hieman kiehtovaa tienata terapoimalla omaa suhdetta autoon, jota olosuhteitten takia palvelen? Kun sen tekisi mahdollisimman näkyvästi. Ehkä mieluummin kuitenkin piiloudun piponi sisään ratissa kuin säteilen blondina koko maailmalle. Ei haittaa, vaikka pesinkin auton  ennen pakkasten tuloa vain enimmät liat huuhdellen.

Halusin ottaa autoni haltuun. Suhtautua itseeni auton omistajana, en typeränä blondina ratissa. Ylittää mukavuusrajan. Jopa nauttia autoni palvelemisesta. Kaiken sen ajan, jota sen kanssa vietän. Ettei se olisi pelkkää ajanhukkaa.

Ajatuksia herättelemässä puoli vuotta lainassa ollut kirja, 
joka pakko nyt palauttaa kirjastoon: 
Sydämen viisaus, Ruediger Schache, 2012.

Tien päälle taas kutsu käy, seuraava aihe voisikin olla kiire...