keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Kävellen töihin

 Pyörällä töihin -päivä on 14.5. eli vajaa viikon päästä. 
Mulla oli tänään kävellen töihin -päivä. 
Näitä tulee pari per vuosi. 
Ihanne ois asua lähellä työpaikkaa, olla autosta riippumaton. 
 No kun auto kerran on, 
pitää sitä huoltaa parinkymmenen tuhannen välein
 plus ylimääräiset päälle.
Puolentoista kilsan päästä työpaikasta on mun vakkarihuoltamo.
Nytkin piti perusöljyjen lisäksi
hommata uudet renkaat
ja uusi akku.

Ja siinä auto odotellessa,
kun ei ollutkaan valmis ihan silloin kun piti,
 meni levy suklaata ihan huomaamatta
 (kun ilmaiseksi sain ärrältä lunastaa).
Ei ihan näillä kävelyillä kulutettu sitä energiamäärää..

maanantai 6. toukokuuta 2013

Tarkkana suojatiellä -päivä 6.5.2013

Suojatie on paikka, jossa autolle on aina kärkikolmio suhteessa jalankulkijoihin
 Se on selkeäsanainen väistämissääntö, ei ylimalkainen yliajokielto 
(Teppo Moisio: Suojateillä lasketaan vain kuolleet, HS 24.3.2013).

Autoilijat kokevat, että antamalla tietä jalankulkijalle
 he voivat tahtomattaan altistaa tämän onnettomuudelle  
(Liikenneturvan TNS gallupin kautta keräämästä kyselystä, Verkkouutiset.fi 6.5.2013).


Harvat asiat harmittavat minua kaupungissa autoillessani yhtä paljon kuin jalankulkijat,
 jotka eivät ylitä risteystä vuorollaan - eli ensin.
Sama näytelmä toistuu joka kerta:
 hidastan jo kauan ennen suojatietä ja yritän viestiä, että väistän.
Hidastan, hidastan ja hidastan, 
kunnes auto on kokonaan pysähtynyt.
Sitten vielä huiskutan kädelläni: menkäähän jo!
Pahimmassa tapauksessa minulle vilkutetaan rotvallin reunalta takaisin.
Jos kävelijät olisivat ottaneet vaarin autoa hidastamalla antamastani
 "menkää vain" -viestistä,
 liikenne soljuisi jo sujuvasti.
Nyt seisomme risteyksessä, 
tuijotamme toisiamme epäuskoisina 
ja hermostunut henkilöautojen jono takanani kasvaa.

Eihän kävelijöitä tästä voi syyttää. 
He toimivat kuten on opetettu.
Minullekin taottiin takaraivoon peruskoulussa 1980-luvulla, 
että ennen suojatien ylitystä pitää katsoa ensin vasemmalle,
 sitten oikealle ja vielä kerran vasemmalle.
 Jos jossain näkyi auto, se piti päästää yli ensin.
 Vasta kaikkien autojen mentyä sai lähteä ylittämään autotietä.
Näin tuhottiin suojatiet.
(Teppo Moisio: Näin tuhottiin suojatiet, HS 3.6.2012)

Mitäpä tähän lisäämään.
No olipahan kevään lämpimin päivä.
Ja Suomi voitti taas jääkiekossa.
Tänään Ranskan.
Ja niin maalta oon, että melkein tykkään julkisesti biisistä, 
jota kehäkolmosen sisällä menevät Akun kertoman mukaan komeroihin kuuntelemaan.

Kuuleeks mua kukaan?


Pienin innoissaan vielä kotoa lähdössä.
Autosta ei enää haluaisi nousta.
Erota taas.

Haikea on jättää. 
Toiset tien toiselle puolelle.
Itsekseen jo osaavat.


Matkalla Juno kyselee, kuuleeks mua kukaan. 
Niin, haluanko jonkun edes kuulevan,
tai siis lukevan.

I've got all systems go



















Ensin oli perhe. Mieluisan ammatin hankin siinä sivussa.
Sain hyvän työpaikan. Oman parkkiruudun.
Perhe on täällä. Työpaikka toisaalla.
Matkaa kertyy vuodessa yli 26tkm.
Oma auto on välttämätön.

Ja tunteja liikaa pelkästään hukattavaksi.
Oppia nauttimaan hetkestä.
Nähdä paljon ympärillään.
Linnun, joka tepasteli tien yli.
Tulvat. Tuulimyllyt.
Ydinvoimalaa vastustavat lumiukot.

Kuulla auton jättäneen öljylätäköitä siskon pihaan.

Ja viime kesänähän ostin uudet renkaat, hyviähän niiden piti olla.

Kuunnella radiota, soitella puheluita, treenata käsipuristimella.
Opiskella kieliä?
No ei kyllä meidän kirjastosta ainakaan
apua löytynyt siihen tarkoitukseen,
vanhoja c-kasetteja vain haprastuvine nauhoineen.















I've got all systems go nothing standing in my way I should be far down the road but I not.

Ystävä nuoruudessaan luukutti tätä
pärtsäillessään pitkin kyliä.
Itse vähän missasin sen vaiheen.
Tänä iltana, tätä blogia aloittaessani,
soi se taustalla.
Syyskuussa eka kerran meinasin aloittaa,
mutta se hetki siirtyi tähän päivään.
Vappuna töissä ei ollut paljoa asiakkaita,
joten eräässä blogissa
sadepisarat vaunun ikkunassa
inspiroivat mua todella aloittamaan.
Tätä tietä kun ajelen ehkä viisitoista seuraavaa vuotta
(mikä pelottava ajatus),
ei auta tylsistyä liikaa.